Vanha mies ja kitara.

Tuossa eräässä musiikilaitekaupassa katselin kuinka nuori poikanen tutki silmät kiiluen hevikeppejä.

Selvästi näki kuinka pojan sormet syyhysivät päästä kokeilemaan kitaraa.
Siihenpä sitten paikalle liihotteli pitkätukkainen musiikkilaitekaupan setäihminen.

Jackson pojalle kouraan ja vahvistin päälle.

Blunk, snir, krää, tshump tshump... eipä löytänyt pojan sormet oikeille paikoille, taisi poika olla jännityksestä vaan niin sekaisin.

Itse muistan kuinka silloin poikasena ihastelin kitaroita kaupassa, joskus jopa kokeilin jotain kitaraa, mutta niin kehnolla soittotaidolla ei kauaa ilennyt ihmisiä kiusata.

Sitten opiskeltiin, opiskeltiin ja opiskeltiin, itse.

Erityisen huono nuottikorva ei kyllä asiaa auttanut, ei sitten millään. Onneksi löytyi nuotteja kirjastosta kun ei kuuntelemalla oikein saanut tolkkua että mistä soittaa ja miten.
Tarpeellisimmat otteet opittiin ja samat barrena.

Se vasta oli hienoa, kun sai soitettua rokkikompin! Voi juma mikä fiilis.

Nuotteja piti opetella kun ei siihen aikaan ollut kappaleita tablattuina netissä, ei sitä nettiäkään kyllä ollut.

Siinä se aika meni opetellessa ja muu perhe ärsyyntyi ja varmasti ne naapuritkin siellä kerrostalossa. Omatekoinen fuzz kytkettynä putkiradioon oli kova juttu. Oli kitarassa vain niin huonot mikit että piti etsiä oikea paikka huoneesta kierron eliminoimiseksi.

Musiikkilaitekaupoissa jatkettiin kiertelyä ja kylläpä otti niin sanotusti kuuppaan eräänkin kerran joulun alla. Muusiikkilaitekauppaan tuli mies jonka poika halusi opetella soittamaan kitaraa. Myyjä varmasti tajusi/tunsi/tiesi miehen olevan maksukykyinen ja tyrkytti tälle Stratocasteria, Fenderin putkivahvistinta ja sen ajan efektilaitteita levyyn asennettuina.

Oli pojalla varmasti kiva joulu kun sitten avasi pakettejaan ja pääsi näppäilemään plunk plunk ääniä. Toivottavasti sen pennun sormet katkesivat tai tapahtui muuta inhaa. No ei vaineskaan.

Siskolle silloin aikoinaan hankkivat "aloittelijalle sopivan" kitaran. Nehän ovat niitä halpoja, joilla soittaminen on oikeasti ihmisen käsityskyvyn ylittävä suoritus. Jos kitaransoiton meinaa aloittaa, niin heti alkuun on hankittava kunnon välineet. Kitaran pitää olla kunnollinen, stemmattu, tämmätty, intonoitu. Siinä pitää olla sustainia ja kielet pitää saada alas.

Sisko siis sai semmoisen kumikielisen kitaran, se oli kauhea laite se. Ei pysynyt vireessä, eikä soinut, plunksalteli vain ja rämisi.

Sitten aika vieri ja kului ja mateli, olin iso aikuinen. Kitaroita ja vahvistimia tuli ja meni. Aina myynnin jälkeen piti ostaa toinen, se oli yhtä kierrettä.

Musiikkivälinekaupoissa käytiin "esittelemässä taitoja", nyt jälkeenpäin kyllä hävettää: Se mikä itsestä kuulosti hienolta, oli toisen korvissa puhdasta paskaa.

Nyt olen saanut hyppysiini jäämään kolme kitaraa, joita en aio eteenpäin heittää.

Vanhamies aivan intoutui metallista (sitä en voinut sietää aiemmin) kun viritti kitaransa dropped-d vireeseen, johan jysähti. Olipas helppo soittaa metallia.

Sitten samainen vanha äijä viritti toisen kitaransa dropped-c vireeseen. No nytpäs ne helvetilliset metallit vasta tulivatkin sielusta esille. Tablojakin alkoi se samainen äijä netistä imeä. ovat vaan poijjaat ison osan tehneet oikeasti päin persettä niissä tabloissa.

Ai niin se poika jäi sinne kauppaan. Nykyään tuntuu olevan erittäin helppoa aloittaa metallibändi, niitähän kyllä riittää. En keksi muuta selitystä kuin sen että jokainen virittää kitaransa johonkin dropped viritykseen ja jos löytyy rytmitajua, niin metalli on valmis ja eikun keikalle. Uskon että tuo kyseinen poikakin on jo virittänyt kitaransa metallimalliin ja on kohta lavalla.

Sinne minäkin, viimeistään vanhainkodissa, rollaattoreihin nojaten soitetaan metallia niin että vaipat töhnääntyy.